Lasten asut

Partykingin lasten asujen avulla lapsen on mahdollista siirtyä toiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista ja mielikuvitus muuttuu todellisuudeksi. Ehkäpä lapsesi on aina unelmoinut pukeutumisesta eri asuihin muistuttaakseen omaa suurta idoliaan, maailman pelastamisesta supersankariasuun pukeutuneena, elämästä kimaltava-asuisena prinsessana tai miksei vaikkapa jostakin eläimestä? Lasten asujemme avulla näistä unelmista voi tulla todellisuutta, ainakin pienen hetken ajaksi. Monien lasten mielestä on hauskaa pukeutua eri asuihin ja siten saada sanoa tai tehdä asioita, jotka ovat ominaisia juuri tälle hahmolle. Voi tuntua jännittävältä kokeilla rajoja, samalla kun lapsi kehittyy leikin kautta. Monet lasten asuistamme houkuttelevat leikkimään ja tutustumaan siihen, miltä maailma näyttää toisesta näkökulmasta katsottuna, kuten esimeriksi eläimen silmin. Useimmat lasten asumme on saatavana eri kokoisina vaihtoehtoina aina perheen pienimmistä hieman vanhemmille lapsille, jotta he voivat pukeutua yhteneviin asuihin. Ehkäpä kodissanne on pian kokonainen armeija merirosvoja? Lasten asuille tulee käyttöä lasten pukeutumisvaatteiden varaston ohella myös teemanjuhlissa ja halloweenin aikaan. Anna lasten kutsua kotiin muutamia kavereitaan juhlaviin naamiaisiin. Voitte päättää yhdessä teemasta, joka voi olla vaikka jokin tietty väri. Voit myös koristella kotisi huoneet juhliin sopivilla koristeilla. Pääasia on tietenkin se, että kaikilla on hauskaa ja että kaikki uskaltavat ottaa rennosti lasten asuissaan. Halloweenista on muodostunut kaikkein näkyvin juhlapyhä pukeutumisvaatteiden kannalta. Tällöin haamut, noidat ja paholaiset saavat herkutella kunnolla karkki ja kepponen -kierroksen päätteeksi. Tietenkin myös kaikki TV-hahmot, söpöt keijut ja mielikuvituseläimet saavat osallistua. Tee asioista yksinkertaisia itsellesi vanhempana tai aikuisena ja tilaa lasten asut edullisin hinnoin netistä. Jokaisen lasten asun tuotekuvauksessa on kerrottu, mitkä asusteet siihen kuuluvat. Niissä voi olla esimerkiksi tieto siitä, että vaikkapa diadeemi, lelumiekka tai jokin muu varuste tulee ostaa erikseen, ja ne löydät toisista kategorioistamme. Partykingin tyylikkään lasten asun kanssa voi käydä niin, että tyttäresi tai poikasi haluaa mennä kouluun taikuriksi tai zombiksi pukeutuneena. Ne ovat niin ihania. Ja rehellisesti sanoen, onko siinä jotakin pahaa, jos lapsi saa mennä suosikkihahmokseen pukeutuneena? Ehkäpä se inspiroi muita lapsia omaksumaan uuden tyylin tai antaa heille rohkeutta olla oma itsensä? Vauvat ovat uskomattoman söpöjä pieniä ihmisiä, jotka ovat suloisia sellaisenaan, mutta jos heidät puetaan lasten asuihin naamiaisia varten, söpöydellä ei ole mitään rajaa. Jos etsit vauvan asuja, lasten asujen alla on niille oma alakategoria. Meidän mielestämme kaikki saavat nimittäin saapua naamiaisiin tyylikkäästi pukeutuneina. Eikä kyseessä tarvitse edes olla naamiaiset, jotta voisit pukea sydänkäpysi juhlavaan lasten asuun. Se on myös erinomainen tilaisuus ottaa hänestä valokuvia. Sukulaiset ja ystävät tulevat varmasti nauramaan makeasti nähdessään kuvan miniversiostasi.
Lue lisää

Suositut Kategoriat

Kaikki Kategoriat

Uutuudet

Bakåtpil
Bakåtpil
863 osumaa 
Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu
Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large,  X-Large

29,90 €
Keltainen kruunu-Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Musta/Vaaleanpunainen Power Ninja Lasten Naamiaisasu-4
Catwoman Lasten Naamiaisasu
Catwoman Lasten Naamiaisasu

X-Small,  SmallMedium,  Large,  X-Large

39,90 €
Harmaa kruunu-Catwoman Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Catwoman Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Catwoman Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Catwoman Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Catwoman Lasten Naamiaisasu-5
Keiju Lasten Naamiaisasu
Keiju Lasten Naamiaisasu

Medium,  Large,  X-Large

39,90 €
Harmaa kruunu-Keiju Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Keiju Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Keiju Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Keiju Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Keiju Lasten Naamiaisasu-5
Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu
Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large,  X-Large

29,90 €
Keltainen kruunu-Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Gootti Vampyra Lasten Naamiaisasu-5
-50%
Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu
Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu

3–6 kuukautta,  6–12 kuukautta,  12–18 kuukautta,  18–24 kuukautta24–36 kuukauttaX-Small

39,90 €
19,90 €
Harmaa kruunu-Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Lepakko Vihreä/Musta Vauvan Naamiaisasu-5
Disco Diiva Lasten Naamiaisasu
Disco Diiva Lasten Naamiaisasu

MediumLargeX-Large,  XX-Large,  XXX-Large

29,90 €
Harmaa kruunu-Disco Diiva Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Disco Diiva Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Disco Diiva Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Disco Diiva Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Disco Diiva Lasten Naamiaisasu-5
-44%
Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu
Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu

MediumLargeX-Large,  XX-Large,  XXX-Large

49,90 €
27,90 €
Harmaa kruunu-Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Värikäs Mad Hatter Lasten Naamiaisasu-5
Mustekala Lasten Naamiaisasu
Mustekala Lasten Naamiaisasu

24–36 kuukautta,  X-Small,  SmallMedium

39,90 €
Keltainen kruunu-Mustekala Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Mustekala Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Mustekala Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Mustekala Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Mustekala Lasten Naamiaisasu-5
Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu
Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu

X-Small,  Small,  Medium,  Large

39,90 €
Keltainen kruunu-Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Pelottava Hämähäkkinoita Lasten Naamiaisasu-5
Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu
Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu

X-Small,  Small,  Large,  X-Large

24,90 €
Keltainen kruunu-Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Punainen Ninja Lasten Naamiaisasu-4
Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu
Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu

X-Small,  Small,  Medium,  Large,  X-Large

39,90 €
Keltainen kruunu-Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu-4 Keltainen kruunu-Tumma Keskiaikainen Ritari Lasten Naamiaisasu-5
Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu
Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large,  X-Large

39,90 €
Keltainen kruunu-Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Cyber Ninja Lasten Naamiaisasu-4
Luurankomekko Lasten Naamiaisasu
Luurankomekko Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large

29,90 €
Keltainen kruunu-Luurankomekko Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Luurankomekko Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Luurankomekko Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Luurankomekko Lasten Naamiaisasu-4