Lasten asut

Partykingin lasten asujen avulla lapsen on mahdollista siirtyä toiseen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista ja mielikuvitus muuttuu todellisuudeksi. Ehkäpä lapsesi on aina unelmoinut pukeutumisesta eri asuihin muistuttaakseen omaa suurta idoliaan, maailman pelastamisesta supersankariasuun pukeutuneena, elämästä kimaltava-asuisena prinsessana tai miksei vaikkapa jostakin eläimestä? Lasten asujemme avulla näistä unelmista voi tulla todellisuutta, ainakin pienen hetken ajaksi. Monien lasten mielestä on hauskaa pukeutua eri asuihin ja siten saada sanoa tai tehdä asioita, jotka ovat ominaisia juuri tälle hahmolle. Voi tuntua jännittävältä kokeilla rajoja, samalla kun lapsi kehittyy leikin kautta. Monet lasten asuistamme houkuttelevat leikkimään ja tutustumaan siihen, miltä maailma näyttää toisesta näkökulmasta katsottuna, kuten esimeriksi eläimen silmin. Useimmat lasten asumme on saatavana eri kokoisina vaihtoehtoina aina perheen pienimmistä hieman vanhemmille lapsille, jotta he voivat pukeutua yhteneviin asuihin. Ehkäpä kodissanne on pian kokonainen armeija merirosvoja? Lasten asuille tulee käyttöä lasten pukeutumisvaatteiden varaston ohella myös teemanjuhlissa ja halloweenin aikaan. Anna lasten kutsua kotiin muutamia kavereitaan juhlaviin naamiaisiin. Voitte päättää yhdessä teemasta, joka voi olla vaikka jokin tietty väri. Voit myös koristella kotisi huoneet juhliin sopivilla koristeilla. Pääasia on tietenkin se, että kaikilla on hauskaa ja että kaikki uskaltavat ottaa rennosti lasten asuissaan. Halloweenista on muodostunut kaikkein näkyvin juhlapyhä pukeutumisvaatteiden kannalta. Tällöin haamut, noidat ja paholaiset saavat herkutella kunnolla karkki ja kepponen -kierroksen päätteeksi. Tietenkin myös kaikki TV-hahmot, söpöt keijut ja mielikuvituseläimet saavat osallistua. Tee asioista yksinkertaisia itsellesi vanhempana tai aikuisena ja tilaa lasten asut edullisin hinnoin netistä. Jokaisen lasten asun tuotekuvauksessa on kerrottu, mitkä asusteet siihen kuuluvat. Niissä voi olla esimerkiksi tieto siitä, että vaikkapa diadeemi, lelumiekka tai jokin muu varuste tulee ostaa erikseen, ja ne löydät toisista kategorioistamme. Partykingin tyylikkään lasten asun kanssa voi käydä niin, että tyttäresi tai poikasi haluaa mennä kouluun taikuriksi tai zombiksi pukeutuneena. Ne ovat niin ihania. Ja rehellisesti sanoen, onko siinä jotakin pahaa, jos lapsi saa mennä suosikkihahmokseen pukeutuneena? Ehkäpä se inspiroi muita lapsia omaksumaan uuden tyylin tai antaa heille rohkeutta olla oma itsensä? Vauvat ovat uskomattoman söpöjä pieniä ihmisiä, jotka ovat suloisia sellaisenaan, mutta jos heidät puetaan lasten asuihin naamiaisia varten, söpöydellä ei ole mitään rajaa. Jos etsit vauvan asuja, lasten asujen alla on niille oma alakategoria. Meidän mielestämme kaikki saavat nimittäin saapua naamiaisiin tyylikkäästi pukeutuneina. Eikä kyseessä tarvitse edes olla naamiaiset, jotta voisit pukea sydänkäpysi juhlavaan lasten asuun. Se on myös erinomainen tilaisuus ottaa hänestä valokuvia. Sukulaiset ja ystävät tulevat varmasti nauramaan makeasti nähdessään kuvan miniversiostasi.
Lue lisää

Suositut Kategoriat

Kaikki Kategoriat

Uutuudet

Bakåtpil
Bakåtpil
863 osumaa 
Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu
Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu

Medium,  Large,  X-Large,  XX-Large

49,90 €
Keltainen kruunu-Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Batman Jokeri Lasten Naamiaisasu-5
Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu
Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large

24,90 €
Keltainen kruunu-Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Musta/Valkoinen Klovni Lasten Naamiaisasu-4
Elefantti Lasten Naamiaisasu
Elefantti Lasten Naamiaisasu

Medium(7-9-vuotiaat),  Small,  Large

29,90 €
Keltainen kruunu-Elefantti Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Elefantti Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Elefantti Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Elefantti Lasten Naamiaisasu-4
-54%
Merenneito Lasten Naamiaisasu
Merenneito Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium

49,90 €
22,90 €
Harmaa kruunu-Merenneito Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Merenneito Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Merenneito Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Merenneito Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Merenneito Lasten Naamiaisasu-5
Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu
Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu

Teen,  Large,  X-Large,  XX-Large

39,90 €
Harmaa kruunu-Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Leopardi Mekko Lasten Naamiaisasu-5
Pingviini Vauvan Naamiaisasu
Pingviini Vauvan Naamiaisasu

0-6 kuukautta,  12-24 kuukautta,  24-36 kuukautta,  6-12 kuukautta

34,90 €
Harmaa kruunu-Pingviini Vauvan Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Pingviini Vauvan Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Pingviini Vauvan Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Pingviini Vauvan Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Pingviini Vauvan Naamiaisasu-5
-58%
Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu
Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu

X-Small,  SmallMediumLargeX-Large

39,90 €
16,90 €
Harmaa kruunu-Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Wonder Woman Klassinen Lasten Naamiaisasu-5
Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu
Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu

7-9 vuotta,  5-6 vuotta,  10-12 vuotta

29,90 €
Keltainen kruunu-Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu-4 Keltainen kruunu-Vaaleanpunainen Noita Lasten Naamiaisasu-5
Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu
Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu

X-Small,  SmallMediumLarge

24,90 €
Harmaa kruunu-Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Itsevalaiseva luuranko Lasten Naamiaisasu-5