Fastelavn

Haluatko sinäkin lyödä kissan ulos tynnyristä? Fastelavn on muinaisten aikojen perinne, joka perustuu uskoon, että voisi ehkä välttyä rutolta, jos tappaa kissan. Tänä päivänä se kuulostaa tosi kamalalta, mutta tietenkään nykyisin ei lyödä kissoja kepillä, vaan hakataan tynnyriä, joka symbolisoi sitä, kuinka ennen vanhaan tehtiin. Kissojen sijasta tynnyri sisältää maukkaita karkkeja ja muita herkkuja. Nykyisin kilpaillaan ja se on vähän rauhanomaisempaa kuin ennen. Se, joka lyö ensimmäisenä pohjan irti tynnyristä, kruunataan "laskiaiskuningattareksi". Fastlavnin aikana koristellaan myös kodit fastelavn-risuilla, yhteen sidotuilla koivunoksilla, lisäksi koristeina käytetään leikattuja kuvia ja muita ihanuuksia, jotka tekevät kodin mukavammaksi! Onko sinun vuorosi järjestää fastelavn-juhla tänä vuonna? Me Partykingillä olemme ottaneet huomioon tämän juhlan ja sen vuoksi olemme päättäneet hankkia kaikkea, millä on jotain tekemistä fastelavnin kanssa! Meiltä et löydä ainoastaan reiluja puutynnyreitä ja niihin sopivia keppejä, vaan täältä löydät myös ihania makeisia, jotka ovat peräisin kaikista mahdollisista maista ympäri maailmaa, ja joilla voit täyttää tynnyrin, koristeita niin sisä- kuin ulkokäyttöönkin kaikissa mahdollisissa väreissä ja kuvioitta, valaistusta ja niiiin paljon muuta. Voisi melkein sanoa, että fastelavnia ei tule ilman meitä! Fastelavn-juhlassa 2026 tulee myös pukeutua joksikin, ja sehän on kai kaikkein hauskinta koko juhlassa? Koska meillä on piiitkä kokemus juuri naamiaisista ja asuista, meiltä löydät kaikkea, mitä voit ajatella. Haluatko ehkä näyttää söpöltä pieneltä prinsessalta? Ei hätää, täällä on asuja, jotka saavat sinut näyttämään miltä tahansa prinsessalta, joita koskaan on ollut olemassa. Haluatko mieluummin pukeutua merirovoksi, noidaksi tai ehkä eläimeksi? Ei hätää, riippumatta minkä tyyppistä asua etsit, se löytyy meiltä! Kun olet laittanut tynnyrin valmiiksi, kaikki koristeet ovat paikallaan, silloin puuttuu vain makeiset, vai kuinka? Jos etsit makeisia, täältä et löydä ainoastaan yhtä tai kahta karkkilajia, vaan satoja karkkilajeja. Karkkeja Ruotsista tai ehkä Yhdysvalloista? Silloin voit ehkä yhdistellä niitä useiden tanskalaisten makeislajien kanssa? Eikä tynnyrin tarvitse välttämättä sisältää juuri makeisia, se voidaan tietysti täyttää myös sipseillä, kuivatuilla hedelmillä tai pähkinöillä! Sen saat tietenkin itse päättää, mutta vain selvennykseksi kerromme, että löydät Partykingiltä kaiken, millä voit ajatella täyttäväsi tynnyrin! Kun on aika laittaa koristeet paikalleen, haluat varmasti niiden olevan sellaisia, joista pidät, vai kuinka? Sellaisia koristeita saattaa olla vaikea löytää, tai sitten juuri ne esineet ja koristeet, joita todella haluat saada, ovat loppuneet. Täällä meillä on kaikenlaisia koristeita, joista voit vain uneksia, kaikissa eri väreissä, kuvioissa ja eri kuvilla. Haluatko ehkä punaisia ja valkoisia värejä? Ei hätää, täällä on punavalkoisia viirinauhoja, pöytäkoristeita ja kattokoristeita. Meillä on myös erivärisiä serpentiinejä ja pahvisia kissoja, joita voit laittaa esimerkiksi ikkunalle! Fastlavn-kategoriastamme löydät aivan kaiken, mitä koskaan olet voinut ajatella fastlavnin viettoon. Ajattele, miten ihanaa, kun tynnyri tai tynnyrit ovat valmiina, lyöntikepit esillä ja valmiina käyttöön, sinä ja lapset olette pukeutuneina ja koristeet riippuvat ja heiluvat kotona iloa levittäen. Eikö se ole kaikista ihaninta? Ajattele, kun ostat fastelavnia varten, löydät aivan kaiken, mitä tarvitset onnistuneeseen juhlaan, aivan kaiken! Makeiset tynnyreiden täyttämiseen... meillä on! Tynnyrit ja puukepit... meillä on! Koristeet ja naamiaisasu niin aikuisille ja teini-ikäisille kuin lapsillekin... meillä on! Mutta kuule, ehkä olisi hauskaa yhdistää omat ja lasten asut niin, että ne sopivat yhteen? Voitte tulla vaikka merirosvojoukkona, prinsessa- ja prinssiporukkana tai supersankarijenginä. Riippumatta siitä, mitä ja kuinka valitsette asunne, se tulee taatusti onnistumaan hienosti! Haetpa mitä tahansa, meiltä Partykingillä löydät kaiken, mitä koskaan voit ajatella. Täällä ei ole ainoastaan puutynnyreitä, puukeppejä, täytettä tynnyriin ja koristeita, täällä on myös valtava määrä naamiaisasuja sekä aikuiselle että kaikenikäisille lapsille. Yhdistele tynnyreiden täytteet karkeilla eri maista, koristele haluamillasi väreillä ja paljon muuta. Naapurit tulevat taatusti kateellisiksi, kun he näkevät kaikki ihanuudet, jotka olette hankkineet fastlavn-juhlaan 2026, jopa niin kateellisiksi, että he ehkä yrittävät pihistää karkkinne? Kuka tietää, joten pidä silmät auki! Tervetuloa tekemään löytöjä kaikesta, mitä tarvitset fastelavniin – nopeasti, kätevästi ja helposti!
Lue lisää

Uutuudet

Uutuudet
Kreppirullat Pastelli Mix
Kreppirullat Pastelli Mix

6-pakkaus

4,90 €
Harmaa kruunu-Kreppirullat Pastelli Mix-1 Harmaa kruunu-Kreppirullat Pastelli Mix-2 Harmaa kruunu-Kreppirullat Pastelli Mix-3 Harmaa kruunu-Kreppirullat Pastelli Mix-4 Harmaa kruunu-Kreppirullat Pastelli Mix-5
Uutuudet
Kreppirullat Kesämix
Kreppirullat Kesämix

6-pakkaus

4,90 €
Harmaa kruunu-Kreppirullat Kesämix-1 Harmaa kruunu-Kreppirullat Kesämix-2 Harmaa kruunu-Kreppirullat Kesämix-3 Harmaa kruunu-Kreppirullat Kesämix-4 Harmaa kruunu-Kreppirullat Kesämix-5
-25%
Uutuudet
Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu
Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu

One size

14,90 €
11,22 €
Harmaa kruunu-Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu-1 Harmaa kruunu-Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu-2 Harmaa kruunu-Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Pääsiäisnoita Lasten Naamiaisasu-5
Bakåtpil
Bakåtpil
1288 osumaa 
Suosituimmat
Jumbo Tricky -Paukkupommi
Jumbo Tricky -Paukkupommi

20-pakkaus

2,90 €
Keltainen kruunu-Jumbo Tricky -Paukkupommi-1 Keltainen kruunu-Jumbo Tricky -Paukkupommi-2 Keltainen kruunu-Jumbo Tricky -Paukkupommi-3 Keltainen kruunu-Jumbo Tricky -Paukkupommi-4
Suosituimmat
Ilmapallot Moniväriset
Ilmapallot Moniväriset

10-pakkaus,  25-pakkaus,  100-pakkaus

Alkaen
2,90 €
Keltainen kruunu-Ilmapallot Moniväriset-1 Keltainen kruunu-Ilmapallot Moniväriset-2 Keltainen kruunu-Ilmapallot Moniväriset-3 Keltainen kruunu-Ilmapallot Moniväriset-4
Suosituimmat
Serpentiini Vaaleanpunainen
Suosituimmat
Viirinauha Monivärinen
Suosituimmat
Muoviliina Vihreä
Suosituimmat
Ilmapallot Liila
Ilmapallot Liila

10-pakkaus,  25-pakkaus,  100-pakkaus

Alkaen
2,90 €
Keltainen kruunu-Ilmapallot Liila-1 Keltainen kruunu-Ilmapallot Liila-2 Keltainen kruunu-Ilmapallot Liila-3 Keltainen kruunu-Ilmapallot Liila-4
Ilmapallot Premium Mintunvihreä
Ilmapallot Premium Mintunvihreä

10-pakkaus,  25-pakkaus,  100-pakkaus

Alkaen
2,90 €
Keltainen kruunu-Ilmapallot Premium Mintunvihreä-1 Keltainen kruunu-Ilmapallot Premium Mintunvihreä-2 Keltainen kruunu-Ilmapallot Premium Mintunvihreä-3 Keltainen kruunu-Ilmapallot Premium Mintunvihreä-4
Suosituimmat
-25%
Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu
Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu

X-SmallSmall,  Medium

39,90 €
29,92 €
Keltainen kruunu-Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu-4 Keltainen kruunu-Dinosaurus Onesie Lasten Naamiaisasu-5
-25%
Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu
Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large

19,90 €
14,93 €
Keltainen kruunu-Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu-3 Harmaa kruunu-Super Mario Budget Lasten Naamiaisasu-5
Partypoppers Mix
Partypoppers Mix

20-pakkaus,  30-pakkaus

Alkaen
4,90 €
Keltainen kruunu-Partypoppers Mix-1 Keltainen kruunu-Partypoppers Mix-2 Keltainen kruunu-Partypoppers Mix-3 Keltainen kruunu-Partypoppers Mix-4
-25%
Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu
Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large,  X-Large,  XX-Large

39,90 €
29,92 €
Keltainen kruunu-Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu-4 Harmaa kruunu-Arctic Special Forces Lasten Naamiaisasu-5
-25%
Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu
Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu

Small,  Medium,  Large

19,90 €
14,93 €
Keltainen kruunu-Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu-1 Keltainen kruunu-Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu-2 Keltainen kruunu-Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu-3 Keltainen kruunu-Ninja Lasten Sininen Naamiaisasu-4